Ensimmäinen viikko

15.9.2006


Nyt on ensimmäinen viikko takanapäin. Paljon tulee uusia asioita koko ajan, varsinkin kielen kanssa. Enimmäkseen ihmiset puhuvat keskenään swahilia, ja sitä kun ei vielä ymmärrä paljoakaan on vielä vähän pihalla. Kieli tuntuu kuitenkin ihan opittavalta.


Lämmintä täällä on riittänyt. Päivisin on niin lämmintä ettei auringossa kauheankauaa viitsi olla. Kaikenlisäksi sanovat, että kesä on vasta tuloillaan ja talvi loppumassa! Innolla ja kauhulla sitä odottaen...Mieltä kyllä lämmittää ajatus siitä, että on syyskuu ja Suomessa talvi vasta aluillaan.


Talo, jossa asumme on 3 makuuhuonetta, olohuone, toimisto ja keittiö. Keittiö sijaitsee oikeastaan ulkona katoksen alla. Pihassa kasvaa niin pinaattia, baanaani puita, papayapuita ja mangopuita. Kuulimme muuten eilen, että banaaneja on jopa sata eri lajia. Täällä siitä on tähän mennessä saatu keitettynä, paistettuna ja niistä voi tehdä jopa ranskalaisia. Pienet banaanit ovat erittäin maukkaita.


Talossa on myös niin sanottu palvelija, joka näyttää tekevän kaiken ruuan ja pitävän huolta kodista. Itsestä tuntuu välillä, että ei oikein tiedä miten päin olisi. Ruoka kun on valmiina aamulla, päivällä ja illalla. Pyykki ilmestyy puhtaana omalle sängylle. Ehkä vähitellen pääsee myös mukaan ruuanlaittoon.


Työt olemme aloittaneet tällä viikolla rauhallisesti, koska koulut ovat tällä hetkellä lomalla. Työnteolla näyttää muutenkin olevan hieman erilainen merkitys kuin Suomessa. Esimerkiksi perheemme isä työskentelee lakimiehenä, ja työpäivä virallisesti alkaa 7.30. Tällä viikolla hän ei ole kerennyt vielä kertaakaan ajoissa. Eilen hän taisi lähteä 9:30 kotoa töihin...Tunnin pari myöhästyminen voidaan aina selittää. Maanantai aamuna myöhässä ollessaan isä naureskeli, että hän sanoo että hänellä on erittäin tärkeitä kansainvälisiä vieraita, joita ei voinut jättää yksin. Kelpaisikohan tämä Suomessa selitykseksi, jos ensi vuonna ilmestyisin pari tuntia myöhässä töihin?!?!


Olemme myös aloittaneet swahilin kielen oppitunnit. Opettajana toimii nainen, joka opettaa opettajien koulussa swahilia ja englantia. Ensimmäinen oppitunti oli omasta mielestäni varsin mielenkiintoinen ja hyvin erilainen verrattuna siihen mihin on Suomessa tottunut. Mukanamme meillä oli vain kynät ja paperia. Ajatellen, että opettajamme oli englannin kielen opettaja hänen englantinsa oli melko kangertelevaa. Saimme kuitenkin suurimpaan osaan kysymyksiämme vastauksen. Tunti maksaa 3000 shillinkiä per henkilö, mikä on noin 2 euroa. Olemme aluksi ajatelleet, että otamme tunteja joka päivä kunnes pääsemme kielessä hieman eteenpäin.


Mtwara kaupunkina ei ole mikään kauhean iso. Kaupungissa olevat kaupat ovat käytännössä kaikki konttien sisällä. Rakennuksia ei niin sanotussa keskustassa ole paljoakaan. Meillä onkin ollut aluksi hieman vaikeuksia suunnistaa kaupungissa. Kauppoja kuitenkin tuntuu olevan paljon, ja jokainen kauppa näyttää ulkoapäin sekatavarakaupalta. Tinkimistä meidän pitää vielä oppia, ja rahan arvo täällä päin on myös tuottanut hieman vaikeuksia, varsinkin kun aivojen tarvitsee vielä kääntää shillingit euroiksi.