Annukka: 2007

Kuvia liikuntatunneilta

Frisbeen heittoharjoituksia Mikindanissa

Likonden koulun pihalta

Alkulämmittelyä vain 99 oppilaan kanssa

Ohjeita kuuntelemassa

Terveyskasvatusta tunnin päätteeksi

Maaliskuun alussa sain vihdoinkin kuulla, että voimisteluryhmä olisi valmiina. Sovimme että koulu pidettäisiin opettajakoulun jalkapallokentällä. Itselläni ensimmäisenä kävi mielessä, että mitäköhän sitä oikein keksii kun on itse tottunut jo pienestä lähtien, että on mattoja, ponnistulautoja ja rekkejä aina paikallaan. Nyt minulla oli käytettävänä vain maakenttä ja mielikuvitus. Samalla mietitytti myös väheinen swahilin kielitaitoni sillä nyt minulla ei olisi mukana avustajaa.

Ligulan voimistelijat

Kerhossa on parisenkymmentä lasta, josta puolet on poikia ja puolet on tyttöjä. Ensimmäisellä kerralla kaikilla tytöillä oli hameet niin kuin täällä yleensä on tapana. Alkuveryttelynä pelaamme erilaisia leikkejä, hippoja, maa-meri-laivaa jne. Lapsien ikä pyörii noin 10 vuoden paikkeilla. Ero tyttöjen ja poikien välillä on melko suuri. Tyttöjen paikkahan on olla kotona auttamassa kotitöissä ja ruuan laitossa. Pojat saavat viettää vapaa-aikansa vapaammin. Pojat tekivät kevyesti arabialaisen perään flikkejä tai jopa takaperinvolttin. Tytöille oli vaikeaa hahmottaa jo kuperkeikkaa. Ryhmää oli yksinään aika vaikea pitää kasassa, koska ero lapsien välillä oli niin suuri. Itseä hirvitti laittaa poikia tekemään volttejaan maakentällä. Silmissä näki vain kuinka alastulot ei aivan onnistuneetkaan. Pojat eivät kuitenkaan tuntuneet olevan moksiskaan pienistä kolhuista. Ottivat vaan vauhtia ja ponnistelivat lautojen päältä tehden kierrevolttejaan. Tyttöjä yritin kannustaa parhaani mukaan vaikka välillä tuntuikin, että pojat yrittivät heitä vähätellä. Kielestä tuli tosiaan ajoittain ongelma, koska itse en pysty enää monia liikkeitä konkreettisesti näyttämään. Itse en ole kauhean innokas kokeilemaan tuuriani niiden epäonnistuneiden alastulojen kanssa. Sitä kun ei enää taivu aivan samalla tavalla kuin omilla voimisteluvuosillani.

Välineiden puutteessa harjoitukset koostuivat pääosiltaan juoksu, ponnistus,- ja tasapainoharjoituksiin. Välineiden puute taitaa silti olla suurempi ongelma itselle kuin lapsille. Sateen aikana jäi myös harjoitukset väliin, koska paikalla ei ole mitään suojaa ja maa muuttuu mudaksi. Heillä on tuntunut kuitenkin olevan hauskaa ja on ollut mukava katsella hymyileviä naamoja onnistumisien jälkeen. Suosikkeja on tainnut olla kotikärrykävely ja labaduu leikki. Labaduu on leikki jossa lauletaan ja jokainen saa vuorollaan keksiä oman liikkeen. Omalta osaltani sain naurut lapsien keksiessä hassuja liikkeitä ja nähdessään opettajan myös tekevän samoin.

Kapkaupungissa

KAPKAUPUNKI

Näkymiä Table vuorelta

Kapkaupungin keskusta

Waterfront

Näkymä Pöytä vuoreen purjehduksella

Pöytä vuorella

Auringonlasku Pöytävuorelta

Ranta

The Cape of Good Hope

Capepoint

Messukeskus jossa oltiin jazz festareilla

Viinitarhoilla

Stellenboch

Viinitarhoilla

Afrikan pigviinejä

Bo-Kaap

Townshipin "hostellista"

Koti

Xhosa nainen

Paikallista herkkua eli karistan päätä esivalmistellaan

Matka Mnimaan

Maaliskuu

Alku kuusta järjestimme viikonloppu leirin Fc Vito tytöille Mnimassa. Matkaan lähdimme perjantai iltapäivällä kolmen maissa, kun matkaa Mnimaan ei pitänyt olla kauhean paljon. Ensin huristimme jonkin aikaa asfalttia pitkin, jonka jälkeen alkoi täällä tottuneet kuoppatiet. Matkaan tuli kulmalta muutama tyttö, joiden oletimme odottaneen siellä jo jonkin aikaa. Tarkkaa tuloaikaamme ei nimittäin ollut kukaan tiennyt. Tie oli todella kaunis. Joka puolella tietä oli palmuja ja rehevää metsää. Ehkä yksi kauniimmista teistä mitä on tullut täällä nähtyä. Jossakin vaiheessa pysähdyimme myös kysymään neuvoa missä suunnassa koulu, johon olimme matkalla oli. Tie muuttui kapeammaksi ja kapeammaksi.

Mniman moottoritie

Sateen jäljiltä mutatiet eivät olleet kauhean hyvässä kunnossa ja toivoimme koko matkan että sadetta ei sinä iltana tulisi. Matka pikkuteillä suurien puskien varjostamina nimittäin tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Mäkisen maaston huippu oli erittäin jyrkkä mäki, johon oli myös laitettu autolle ura kummallekin renkaalle. Reunamilla näki mitkä purot sateen aikana meni alas tien viertä.

Arin "uudella" Land Roverilla oli mäessä tekemistä

Maisema alkoi näyttää hyvin karulta ja emme olisi enää uskoneet metsän keskeltä löytyvän asutusta saatikka jalkapallokenttää. Kyliä kuitenkin löytyi ja saimme vielä muutamaan kertaan pysähtyä (ja toivoa) kysyäkseemme olimmeko oikealla koululla. Matka kuitenkin aina vain jatkui ja jokainen sanoi, että ei se ole kaukana viisi minuuttia. Kanda vain naureskeli ja sanoi, että vielä on matkaa ainakin puoli tuntia tietäen afrikkalaisen viisi minuuttisen. Kello alkoi olla jo uhkaavasti lähempänä viittä. Pusikoiden keskeltä löysimme kuitenkin koulun, jossa harjoitukset oltiin jo aloitettu. Kenttää ympäröi myös kylän asukkaat ja varsinkin lapset kasaantuivat ympärillä heti kun autosta pääsi ulos. Sata silmäpari kohdistaa katseensa suhun ja kun teet jotakin kuuluu naurua joka suunnasta. Kylässä ei tainnut käydä valkonaamoja kauhean usein sillä aikuisetkin tuijottivat suoraa kohti. Lapsethan tykkäävät kun heistä otetaan kuvia varsinkin salaman kera, jolloin kuvasta tulee heille konkreettisempi. 200 lapsen huutaessa korvan vieressä hurraa huudot kuvan ottamisen jälkeen on sanoin vaikea kuvailla. Ääntä todella riittää.

Mniman lapsista jokainen halusi päästä kuvaan

Onnistuneiden jalkapalloharjoituksien jälkeen matka takaisin Mtwaraan ei tuntunut enää yhtä epätoivoiselta kun tiesi mitä on edessä. Pimeä oli kuitenkin aivan nurkan takana, mutta onnistuimme pääsemään perille turvallisesti.