Liikuntaystävät

24.01.2007

Mtwara sai taas vieraan viime perjantaina muutamaksi päiväksi, Ari Koivun ja Singidan projektin johtajan herra Daudin. Näin ollen sain myös roiman kasan salmiakkia ja turkinpippuria, jos koti-ikävä rupeaa vaivaamaan. Ari onnistui myös säästämään
hieman suussa sulavaa fazerin sinistä..hmmm....

Vasemmalta lukien Ari Koivu, Daudi Haggai, Adolf Kanda, Mohamed Chigogolo ja Brian Crosby

Lauantaina olimme järjestäneet sählymatsin valkonaamat vastaan paikalliset. Aloitus oli aamulla kello 10, joka ei välttämättä ollut aivan paras mahdollinen ajankohta päivässä. Illalla oli kuitenkin Chelsea-Liverpool matsi, jota ei Brian eikä Ari halunnut missata. Alku näytti meidän kannalta ensin lupaavalta, mutta vaikka venytimme ottelua neljänteen erään saimme kokea tapion taas kerran. Peli oli kuitenkin oikein hyvä lähenevästä keskipäivästä huolimatta ja hikeä riitti. Pelin lopuksi reilun pelin pelaajat saivat t-paidan, pussillisen mangoja ja Irlannista lahjoituksena tulleita kyniä. Illalla menimme suunnitelmien mukaan Mikindaniin (lähellä oleva kylä) katsomaan jalkopallomatsia ja alku ongelmien jälkeen saatiin myös satelliitti toimimaan. Myöhemmin palasimme takaisin Mtwaraan Bondeni Pubiin syömään illallista. Ruuan saaminen kesti kuitenkin paikallisten tapojen mukaan parisen tuntia.

Sählyä Mtwarassa photo by: Tariq

Sunnuntai iltapäivällä lähdimme ajamaan kohti Newalaa, joka sijaitsee 210 kilometrin päässä Mtwarasta länteen. Tie ei ole mistään parhaimmasta päästä ja Arin painaessa kaasua sai takapenkkiläiset oman osuutensa joka kuopasta. Koko matkaan kului kaikkiaan 4,5 tuntia, joka sisälsi myös yhden puhjenneen renkaan ja sen vaihdon. Loppu matkaa taittaessamme saimme huomata, että päätie oli kunnostuksen alla ja näin ollen jouduimme menemään vielä huonokuntoisempaa kapeaa tietä aivan loppu matkasta. Tiellä oli myös satanut muutama tunti sitten ja maa oli paikoittain muuttunut mudaksi ja pieniä jokia virtasi alamäkeä pitkin. Ennen matkalle lähtöä oli myös tulpissa ollut jotakin vikaa, joten pyyhkijät eivät toimineet. Välillä pysähdyimme siis pyyhkimään tuulilasiin lentänyttä kuraa. Jossakin vaiheessa sitä jo hieman epäili, että pääseeköhän sitä perille siinä piemeydessä keskellä ei mitään. Sitä ehti jo hieman epäillä ollaanko edes oikeaan suuntaan menossa, kun tiet erkanivat jossakin vaiheessa, mutta kylttejä ei ollut missään. Perille kuitenkin pääsimme ja heti Newalaan saavuttuamme etsimme yöpaikan, jonka jälkeen suuntasimme katsomaan mitä muutakaan kuin jalkapalloa.

Välituntikello

Jalkapallo näytettiin vierastalon sisäpihalla, jonne oli kerääntynyt lähemmäs 200 miestä katsomaan Arsenal-ManUnited peliä. Itse taisin olla ainoa nainen. Peliä oli pienestä 20 tuuman telkkarista vaikea nähdä, mutta tunnelmaa oli hauska seurata. Maalien jälkeen juhlinta jatkui viitisen minuuttia.Yksi mies piti oman shownsa heiluttelemalla Arsenalin sateenvarjoa ja ottamalla pelipaidan pois samalla tavalla kuin maalintehnyt pelaaja. Oli mukavaa nähdä miten pienessä kylässä Tansanian puskassa ihmiset iloitsivat maaleista. Voi vain arvata kuinka monta ihmistä ympäri maailmaa kokoontuu samalla tavalla katsomaan samoja ottelua. Matsin jälkeen menimme syömään hieman, jonka jälkeen jokainen oli matkan jälkeen valmiita nukkumaan. Yöpaikassa saimme kuitenkin huomata, että vettä ei tullut ja hyttysverkko parisängylle oli mitoiltaan yhden sängyn verran. Nukuttua tuli kuitenkin jonkin verran.

Maanantai aamuna oli seitsämältä herätys. Päivän aikana oli suunnitelmissa käydä mahdollisimman monessa Liike ry liikuntaystävä kouluissa kuvaamassa miten kouluilla ollaan urheilun osalta edistytty. Päivän aikana onnistuimmekin käymään yhteensä 15 koulussa. Auton kaartaessa koulun pihaan oli ympärillä nopeasti lapsia ihmettelemässä vierailijoita. Ihmettelijöitä riitti varsinkin, kun mukana oli kolme valkonaamaa videokamera ja digikamera. Jokainen lapsi halusi päästä kuvaan. Jokainen koulu sai samalla kaksi palloa, yhden jalkapalloa varten ja yhden netballia varten. Suomalaiset koululaiset eivät varmaan sanoisi juuta eikä jaata kun koulu saa muutaman pallon lisää. Jalkapallon pelaamisen kuitenkin tarvitaan pallo, joka täällä ei ole mikään itsestäänselvyys. Tämän näki jo pelkästään siitä riemusta mikä lapsien naamasta näkyi, kun pallo lensi ilmaan ja 50 oppilasta juoksi saman pallon perään. Sanoin ei pysty sitä riemua ja ääntä kuvailemaan.

Likunan koulun poikia jalkapallon perässä

Illalla saavuimme kuuden maissa Tandahimbaan, jossa pienen etsinnän jälkeen saimme yöpaikan. Koko kylässä ei kuitenkaan ollut tulo hetkellä sähköä ja saimme jännityksellä odottaa tuleeko sitä koko iltana. Meillä oli nimittäin vielä Tandahimban koulussa vierailut edessä, mutta videokameran kummatkin patterit olivat kuluneet päivän aikana. Sähkö tulikin noin tunnin päästä, mutta laturi ei vaan ollut samassa paikassa kuin kamera. Illallista syödessä sähköt hävisivät taas ja jännitys sai alkaa uudestaan. Ruuan jälkeen kävelimme Arin kanssa yöpaikkaamme kylän pilkko pimeitä teitä. Vastaan tuli pyöräilijöitä ja juoksevia lapsia, joiden totesimme tuntevan kuppaiset tiet ulkoa. Itse kun sai olla melko skarppina ettei kompastunut vain kävellessä. Taivaalla oli pieni kuun sirppi, joka antoi tielle pakoittain edes pientä valoa. Matkan varrella jäimmekin ihmettelemään moneen otteeseen uskomattoman kaunista tähtitaivasta, jossa tähtiä tuntui olevan lopputtomasti. Muutaman tähden lennonkin onnistuin näkemään. Myöhemmin myös toivomus tuli toteen ja sähköt palasivat.

Oppilaiden piirittämänä

Aamulla oli akut ladattuna ja aamupalaakin saatiin, vaikka majapaikan pitäjä olikin todennut että tietää jossakin hotellissa aamupalaa olevan tarjolla. Kuitti vihkoakin piti kuulemma vain pomo, mutta sen jälkeen kun Ari oli ilmoittanut että rahoja ei saa jossei kuittia tule niin puolen tunnin päästä joku tuli pyörällä tuomaan kuittia. Tälle päivälle ei kuitenkaan ollut jäljellä enää kuin 4 koulua, jotka saimme vierailtua puoleen päivään mennessä. Muutamassa peräkylän kouluissa saimme ennen näkemättömän vastaanoton, kun 500m kävelylle saimme 100 lapsen saattueen. Ääntä ja ihmetteliviä kasvoja riitti. Pienen matkan päässä olleessa toisessa koulussa saimme huomata, että edellisessä koulussa olleet oppilaat olivat menneet oikupolkuja pitkien edeltä. Iltapäivällä Mtwaraan saavuttaessamme tuntui kuopat vielä paikallaan ollessaankin.

Perheemme oli kutsunut Arin ja Kandan illalliselle syömään Tansanian parasta pilauta mama Jenniferin tekemänä. Ohessa Ari ja Bright, joka toimii Sports Development Aid:n puheenjohtajana, vaihtoivat tulevaisuuden suunnitelmia. Ruuan jälkeen alkoi kuitenkin yhden jos toisenkin silmät painumaan kiinni ja yöunet kyllä maistuivat hyvin. Tosin yöllä sai kyllä taas tuntea olevansa takaisin Mtwarassa merenpinnan tasolla, kun hiki virtasi vielä herätessäkin.