Tansanialaiset häät

06.11.2006

Eilen aamulla herättyämme emme vielä tienneet mihin päätyisimme sinä päivänä. Aamupala pöydässä perheemme äiti Jennifer kertoi, että heidän kirkossaan on tänään häät. Hetken päästä hän kysyi oliko meillä jotakin suunnitelmia päivälle. Meillä ei ollut sen ihmeempiä suunniteltu, joten hän kysyi olisimmeko me kiinnostuneita tulemaan mukaan. Ensireaktiomme oli, että eihän me nyt voida näin vain tulla, mutta hetken keskustelun jälkeen totesimme, että voisimme mennä kirkkoon, koska vihkiminen oli avoin yleisölle. Vihkimisen oli määrä alkaa kello 11 (kutsussa oli tosin klo 10), mutta epäilivät että se alkaa ehkä noin 11.30. Saavuttuamme kirkkoon se oli vielä puoli tyhjillään ja muutamat naiset koristelivat vielä salia. Viime käyntimme jälkeen kirkko oli saanut valkoisen värin seinille ja betonin lattialle kivimöhkäleiden sijaan.

Kirkko oli koristeltu sinivalkoisin värein. Eteen oli kiinnitetty kankaita, jotka laskeutuivat haitarimaisesti sivulle. Keskellä tätä oli nippu valkoisia ja sinisiä ilmapaloja. Samat ilmapallot olivat myös ympäri salia, ja sinistä satiininarua oli laitettu penkkien päähän. Edessä oli pöytä, jossa oli viralliset paperit allekirjoitusta odottamassa. Pöydän takana oli tuoleja, jotka oli aseteltu niin, että kaksi tuolia osoittivat toisiaan kohden. Näiden tuolien oli kummallakin puolella neljä tuolia.

Seremonia alkoi niin, että pastorit kävelivät sisään tai toisin sanoen marssivat niin että kumpikin jalka teki joka kerta pienen puoliympyrän muotoisen kaaren astuessa, jolloin jalka asettui melkein joka askeleella melkein samaan paikkaan. Eteenpäin ei siis menty millään kiireellä. Pastorit hivuttautuivat ensin pöytään asti, jonka jälkeen kummatkin kääntyivät eri suuntiin. Samaan tahtiin he kulkivat myös ylös puhujan pönttöön astuen jopa rappuset samaan tahtiin. Taustamusiikkina oli sähköuruista soitettu epämääräinen pimputus.

Pastorien jälkeen oli sulhaspoikien vuoro. Pojat olivat noin 8-vuotiaita ja hienot tummat puvut mustine kenkineen he tepsuttelivat samaan tapaan kuin pastorit olivat tehneet aikaisemmin. Pojilla oli kummalakin kädessään pieni vaaleansininen laatikko, joissa oli vihkiraamatut. Poikien jälkeen hiivintämarssin vuorossa olivat morsiustytöt. Tytöillä oli kaikkiaan kuusi ja kaikilla samasta sinisestä satiinista tehdyt hameet. Tytöt kävelivät sisään ikään kuin parijonossa. Ensimmäisillä tytöillä oli kädessään kynttilät sinivalkoisin koristeluin, seuraavilla oli kepit joihin oli kiinnitetty kaksi ilmapalloa ja viimeisillä tytöillä oli pienet tarjottimet, jossa oli pientä sinivalkoista paperisilppua jota rytmin mukaan tiputettiin matkan varrelle kummallekin puolelle kummatkin samaan tahtiin.Koomillista oli katsoa, kun järjestelyistä vastaava nainen yritti sytyttää kynttilöitä uudelleen muutamaan kertaan, vaikka oli aivan selvää että tuulevassa salissa tuli ei tule kynttilöissä palamaan. Pian seremoniamestari huomattukin asiasta, ja nainen lopetti uudelleen sytyttämisen närkästyneen näköisenä. Omalla paikallaan morsiustytöt ja pojat jatkoivat samaan tahtiin paikallaan marssintaa.

Seuraavana hiivintämarssi vuorossa oli bestman ja kaaso, jotka marssivat puoliväliin jossa he tapasivat ja lähtivät taas siihen suuntaan josta olivat lähteneet, hakemaan morsianta ja sulhasta. Morsiamen edessä oli vielä pikkutyttö, joka oli puettu valkoiseen niin kuin morsiankin. Sulhanen ja morsian tulivat sisään eri ovista saattueen kera. Sulhasella oli mukanaan bestman ja äiti, ja morsiamella kaaso ja morsiustyttö. Puolivälissä käytävää he tapasivat, ja lähtivät hiipimään samaan suuntaan.

Eteen päästyään morsiuspari ei asettunutkaan istumaan vierekkäin niin kuin olin aikaisemmin ajatellut, vaan morsian ja kaaso istuivat vierekkäin, ja bestman ja sulhanen istuivat vastakkaisille tuoleille. Puheista, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden emme tietenkään ymmärtäneet paljoakaan. Jossakin vaiheessa morsiamelta poistettiin huntu, jonka jälkeen hän siirtyi sulhasen puolelle. Itse ajattelin vain, että nyt he sitten olivat varmastikin vihitty. Ennen vihkimistä morsiamen setä luovutti morsiamen sulhaselle. Setä ei ollut ilmeisesti kauhean valmistautunut tehtävään, koska ei muistanut edes sulhasen nimeä. Onneksi vieressä oli kuitenkin kuiskaaja. Tilanne oli melko koomillinen ja itse en meinannut pystyä lopettamaan naurua. Itse kun en siinä vaiheessa vielä tiennyt, että kyseessä oli setä eikä isä. Oli koomillista ajatella, että isä ei muistanut tulevan vävyn nimeä. Viimein kun kaikki puheet oltiin pidetty oli hiivintämarssin vuoro. Järjestys oli sama kuin sisään tullessa, mutta poistuminen tapahtui vain toisesta ovesta. Pieni morsiustyttöä rupesi ujostuttamaan, ja jähmettyi paikalleen korikädessä. Pienen avustuksen kanssa hän pääsi kuitenkin ulos asti. Ulkona koko perhe asettui kuvaa varten, ja Brian ottikin koko ajan kuvia. Loppu illasta taisi kuvia olla kolmisen sataa.

Seremoniamestari, joka oli eräänlaisessa frakissa aivan sirkus tirehtöörin näköinen, ilmoitti ennen kirkosta poistumista missä autossa kukakin menee. Itse lähdimme kotiin syömään lounasta. Muut häävieraat kerääntyivät autoihin ja pikkubusseihin ja lähtivät kierrokselle ympäri kaupunkia. Kaupunki kierroksen jälkeen he siirtyivät rannalle ottamaan kuvia. Vastaanoton ilmoitettiin alkavan tasan kello neljä ja ihmisiä pyydettiin olevan ajallaan. Jennifer sai järjestettyä myös meillä kutsun vastaanottoon, vaikka emme olletkaan etukäteen antaneet omaa panostustamme häitä varten. Täällä kun on tapana antaa rahalahjoitus ennen häitä häiden järjestelyitä varten. Ne jotka antavat ovat myös kutsuttuja häihin. Tätä varten annetaan halukkaille pyyntö ennen häitä. Summat liikkuvat 6-10 euron välillä paria kohden. Summasta voi käsittääkseni kuitenkin myös neuvotella. Hääkutsun saa vasta muutamaa päivää ennen.

Lähdimme vastaanottoon neljän aikoihin, mutta paikalle saapuessamme saimme huomata, että olimme ajoissa. Perheemme isä Bright sanoikin, että jos Tansaniassa on ajallaan on ongelmissa, koska kukaan ei koskaan ole ajallaan. Me jäimmekin istumaan ulos varjoon ennen kuin siirryimme sisään.

Saimme juttelu kavereita kirkon kuoron tytöistä, jotka olivatkin nähneet meidän pyöräilevän kotinsa ohi melkein joka päivä. Noin 45 minuutin odottelun jälkeen siirryimme sisään, jossa Jennifer olikin jo varannut meille paikat. Pöytiin tarjoiltiin limonaadia ja vettä. Alkoholijuomia ei ollut tarjolla, koska kirkko jossa vihkiminenkin tapahtui ei salli alkoholin käyttöä ollenkaan. Tarkat säännöt eivät myöskään salli tanssimista yms. kirkossa, jota voi nähdä muissa kirkoissa afrikkalaiseen tapaan melko paljon.

Tunnin jälkeen morsiuspari saattueineen saapui kuvauksesta paikalle, ja oli taas hiivintämarssin vuoro. Seremoniamestari pääsi vauhtiin mikrofoninsa kanssa, ja hääjuhla alkoi. Mukana oli myös dj, joka soitti musiikkia väliajoin. Seremoniamestarilla oli myös omaa ohjelmaa järjestettynä, kuten näyttelemistä laulun tahdissa ja vitsien kerrontaa. Itseä harmitti, kun ei ymmärtänyt. Hieman myös ihmetytti, että mitään ei myöskään käännetty, vaikka esimerkiksi sulhasen äiti ei puhunut swahilia, ilmeisesti hän kuitenkin ymmärsi kenialaisena jonkin verran. Ensin esiteltiin läsnäolijat aloittaen sulhasesta. Tittelitkin lueteltiin muun esittelyn lomassa. Sen jälkeen vuorossa oli sulhasen äiti ja sukulaiset. Tämän jälkeen oli vuorossa vasta morsian ja hänen sukulaisensa. Esittelyiden jälkeen oli vuorossa kakun leikkaus. Pöytä aseteltiin kaikkien nähtäväksi leikkaamista varten. Palasen leikattuaan morsian antoi kakun miehelleen niiauksen kera. Tämän jälkeen mies antoi vaimolleen, mutta vaimo jatkoi niiausta. Tämän jälkeen bestman ja kaaso antoivat toisilleen palat. Tämän jälkeen kakkusta yksi osa annettiin morsiamen äidille ja yksi osa sulhasen vanhemmille. Sulhanen ja bestman veivät kakun ensin morsiamen äidille, jonka jälkeen morsian ja kaaso vei toisen osan sulhasen äidille. Puolivälissä matkaa morsian kuitenkin meni polvilleen ja kulki kakku kädessä lopun matkaa polvillaan. Itse olin näkemästäni melko järkyttynyt, koska en osannut sitä odottaa. Mielessäni kävi vain, että vielä olisi puuttunut, että hän olisi konkreettisesti suudellut äidin jalkoja, jota paikallisesti jatkuvasti vanhempaa tervehtiessä sanotaan ”shikamoo”, joka suoraan käännettynä edellä mainittua tarkoittaa.

Kakun jälkeen oli vuorossa malja. Eteen tuotiin shampanjapullon näköinen viinirypälemehupullo. Tarvittiin kuitenkin todistajakin lukemaan pullon kyljestä kaikille, että pullo sisälsi alkoholitonta juomaa. Pienen tanssintojen jälkeen pullo aukaistiin samaan tapaan kuin shampanjapullokin ja jokaisen sukulaisen ja hääseurueen lasiin kaadettiin pullosta hieman juomaa, jonka jälkeen sukulaiset menivät kilistelemään lasit hääparin kanssa. Tämän jälkeen oli vuorossa kaikki häävieraat, ja näin ollen jokainen kävi kilistelemässä pulloaan vasten hääparin lasia. Loppu viimein hääparia kohden meni jonollinen tanssiva ja laulavia vieraita, jotka kilistelivät pullojaan keskenään.

Jonkin ajan kuluttua vuorossa oli ruoka, joka tarjoiltiin salin takaosassa. Ensin ruokaa kävivät hakemassa tietenkin hääpari ja lähimmät sukulaiset. Ruokaa oli kyllä tarjolla paljon ja lajeja oli melko paljon. Oli maustettua riisiä- pilauta, tavallista riisiä, ranskalaisia, perunaa, pastaa, kalaa, kanaa, lampaan lihaa ja salaattia. Pian oli omakin lautanen pullollaan, kun tarjoilusta vastaavat naiset olivat kauhaisseet ruokaa lautaselle. Ruoka oli kyllä todella hyvää, vaikka en jaksanutkaan koko lautasellista syödäkään. Syöminen tietenkin tapahtui paikalliseen tapaan sormin, ja servettiin oli kiinnitettynä hammastikku. Ruuan jälkeen morsiuspari antoi jokaiselle parille pienen kiitos kortin, jossa kiitettiin häiden avustuksesta. Korttiin oli kiinnitettynä kaksi karkkia. Jenniferiltä kuulimme kuitenkin, että ei ollut tavallista antaa vieraille mitään.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa sulhasen äidin puhe, jonka hän puhui englanniksi ja käännettiin suahiliksi. Ensimmäinen puhe siis jonka myös me ymmärsimme. Puheen jälkeen oli vuorossa lahjojen anto. Morsiuspari sekä bestman ja kaaso saattueineen asettuivat eteen riviin. Edessä oli pöytä, jossa oli kori mihin kortit voitiin laittaa ja lahjat annettiin morsiussaattueelle, jotka pitivät lahjoista huolta. Ensin vuorossa olivat lähimmät sukulaiset, jonka jälkeen jokainen vieras kävi antamassa vuorollaan lahjan ja onnittelemassa hääparia. Suurimman osan käytyä onnittelemassa vuorossa oli isompien lahjojen vuoro. Isompana lahjana näistä oli tv, joka kannettiin saliin kymmenen ihmisen saattueessa. Lahjaa kannettiin laulaen ja tanssien. Seremoniamestari pääsi taas kunnolla vauhtiin lahjaa esitellessä. Lahjasta myös sanoivat muutamat ihmiset oman sanansa, ja kiittelyitä ilmeisesti riitti.

Tässä vaiheessa kello alkoi olemaan puoli kymmenen, ja me suuntasimme kotiin. Hääpari jäi vielä kuitenkin antamaan lahjaa vanhemmilleen ja häissä auttaneille. Bright otti mukaansa ison pussillisen ruuan tähteitä naapurinkoirille. Illalla nukkumaan mennessä ei voinut muuta sanoa kuin että eipä olisi herättyään uskonut päivästä tulevan sellainen elämys.