Nordic Sports

19.10.2006

Matkamme Dar es Salemiin alkoi perjantaina. Lentomme oli ajoissa ja lentokentällä oli odottamassa sama kuski kuin edelliselläkin kerralla. Yöpaikkaan matkalla pysähdyimme myös ruokakaupassa, josta matkaan tuli vaihtelua ruokalajeihin ugalin ja riisin jälkeen, pastaa, patonkia, mehua ja suklaata. Ensimmäisen illan vietimme kuitenkin majapaikassamme, joka oli pienen matkan päästä keskustasta. Nautimme hiljaisuudesta sekä ilmastoinnista.

Lauantai aamulla suunnistimme kansainväliseen kouluun, jossa pohjoismaiden turnaus pidettiin. Paikalle tultuamme saimme huomata, että paikalla oli monta suomalaista, ja sai aluksi varoa mitä suustaan päästi, kun oli Mtwarassa tottunut puhumaan mitä sattui. Aamun aloittivat naisten jalkapallo joukkue. Itse olin ensimmäisen pelin sivusta katsojana. Vastustajana oli Norja. Ensimmäinen peli valitettavasti hävittiin, mutta seuraavissa peleissä kävi hieman paremmin. Itsekin pelasin seuraavissa peleissä, ja onnistuimme rankkari kisan jälkeen voittamaan prossia. Miehet valitettavasti hävisivät ottelunsa Ruotsia vastaan. Jalkapallon jälkeen oli vuorossa uintikilpailut, ja uinnin jälkeen lentopallon loppukilpailut. Lentopallosta tuli hopeaa, mutta uinnissa taidettiin olla viimeisiä. Iltapäivällä oli vuorossa suurlähettiläiden tikanheittoa ilmapalloihin, akan kantoa, teepussin heittoa ja köydenvetoa. Koko kilpailussa Suomi sijoittui kolmanneksi, Ruotsi vei voiton, Norja toisena ja Tanska neljäntenä. Illalla kisojen päätökseksi oli järjestetty juhlat, jossa iso puinen palkintokirahvi vaihtoi omistajaa. Ruoka oli erittäin hyvää ja paikalla oli elävää musiikkia.

Sunnuntaina otimme hieman rauhallisemmin pitkän lauantai päivän jälkeen. Vaihdoimme myös lauantaina yöpaikkaamme Onnelaan, jossa kävimme sunnuntaina uimassa ja illalla myös saunomassa. Sunnuntaina kävimme Onnelan lähellä olevassa ostoskeskuksessa syömässä ja keilaamassa, jossa Ari vei voiton pisteillä 154! Hinta tason huomasimme kuitenkin olevan hieman eri tasoa kuin mitä Mtwarassa olimme tottuneet. Esimerkiksi ruuasta maksoimme kaksin tai kolminkertaisesti ellei enemmänkin.

Maanantaina lähdimme kahdeksan aikoihin kohti kaupunkia Arin kanssa tapaamaan ”herra isoja herroja”. Päivän aikana tapasimme sponsoreiden johtajia, urheiluministeriä ja opetusministeriä. Opetusministeri oli kuitenkin tapaamisesta melkein tunnin myöhässä, koska oli jossakin toisessa tapaamisessa. Tapaamisten välissä Ari pyöritti meitä ympäri kaupunkia, ja Dar es Saleem alkoi saamaan hieman loogisemman järjestyksen, kuin mitä ensi kerralla olimme saaneet. Lämpöä kuitenkin riitti, joku mittari näytti päivällä jopa +36. En tiedä sitten oliko oikeassa, mutta lämmintä joka tapauksessa oli. Iltapäivällä kävimme myös vilkaisemassa tingatinga maalauksien kotisijaa, joka on Tansanialainen maalaus suuntaus. Valikoimaa pienessä hallissa oli hieman liikaakin.

Tiistaina menimme kaupunkiin daladalalla, jonka tuntui aamulla kiertävän joka kadun yrittäen saamaan pikkubussin (liian) täyteen. Aamupäivällä suuntasimme Karyakoo torille, joka oli aivan maineensa näköinen. Hurjasti ihmisiä ja kojuja joka puolella sekoittuen mielenkiintoiseen hajujen sekamelskaan. Jokaiseen kojuun saimme tervetulo toivotukset, ja samaan aikaan väistimme kymmeniä ihmisiä, jotka yrittivät samaan aikaan suunnata sekä samaan, että eri suuntiin. Kuumuutta riitti myös tälle päivälle, ja muutaman kerran ehdimme jo epäilemään olimmeko eksyneet vai suuntasimmeko oikeaan suuntaan.

Keskiviikkona suuntasimme onnellisesti hektisen Darin jälkeen takaisin Mtwaraan. Paluumatkalla saimme huomata, että lentokone teki välilaskun, josta emme olleet tietoisia vasta kuin huomasimme olevamme jossakin muualla kuin Mtwarassa. Mtwaraan saapuessa Brian sai maahanmuuttoviranomaisen niskaansa, joka kyseli kaikenlaisia kysymyksiä. Pyysimme häntä odottamaan pomoamme Kandaa, joka tuli meitä vastaan asemalle. Virkailija pyysi meitä menemään toimistolle, jossa hetken juttelun jälkeen virkailija sai huomata pomon torujen jälkeen, että olisi ollut ehkä parempi ollut olla vain hiljaa. Me kun olemme toimittaneet kaikki tarvittavat oleskelulupapaperit toimistolle, josta ne ovat sitten lähteneet hyväksyttäväksi Dar es Salemiin. Pomo ihmettelikin kovasti mitä toimistossa teimme, ja miksi virkailija ei ole soittanut Dariin ja kysynyt missä vaiheessa käsittely on. Kotiin palattuamme saimme huomata onneksemme, että sähkö oli tullut takaisin. Tosin illan mittaan se meni poikki taas muutamaksi tunniksi, ja tuli takaisin muutamaksi. Tänä aamuna ei talosta lähtiessä ei sähköt olleet tulleet takaisin.

Kuukausi

12.10.2006

Olemme olleet nyt Tansaniassa reilun kuukauden. Terveinä olemme pysyneet yhtä parin päivän vatsatautia lukuunottamatta. Olemme saaneet myös huomata, että ensimmäiset kaksi viikkoa olimme onnekkaita sähkön suhteen. Olemme nimittäin olleet nyt pari viikkoa ilman sähköä. Sähkön puuttuminen tarkoittaa myös sitä ettei ole juoksevaa vettä, koska tankkia ei saada pumpattua täyteen. Olemme kuitenkin onnekkaita, että pihassamme on kaivo eikä vettä tarvitse sen pidempää kanneskella. Pitkin teitä näkee kuitenkin niin lapsia kuin aikuisiakin iso vesi ämpäri pään päällä. Itseäni samaan tilanteeseen ajatellessa näen ämpärin tippuvan muutaman metrin kävelyn jälkeen. Hyvin kuitenkin viisi vuotiaskin ämpäriä päänsä päällä kanniskelee ja ryhti pysyy kunnossa. Koska sähköä ei ole iltaisin ja pimeää tulee kuuden jälkeen olemme kehitelleet uuden unirytmin. Nukkumaan kahdeksan yhdeksän aikoihin ja heräämme sitten kuuden maissa. Näin tulee muutenkin käytettyä hyväksi valoisa aika.

Arki täällä on kuitenkin ruvennut pyörimään mukavan leppoisasti. Suomalaista kiirettä ei ole tullut vielä ollenkaan ikävä. Itselläni on kuitenkin vielä hieman tottumista perheen sisäkköön. On outoa, että aamulla herätessä aamupala on katettuna, lounaalle tullessa on ugalia (maissipuuroa) lisukkeineen pöydässä ja illalla ugali vaihtuu riisiin. Vaatteet tulee huoneen ovelle pestynä. En tiedä kuinka moni suomalainen 19-vuotias olisi valmis samaan työhön. Heräämään 5.30 siivoamaan ja illalla 22 aikoihin vielä tiskaamassa astioita. Vaikka ruokaa syödäänkin vain kolme kertaa päivässä menee sen valmistamiseen käytännössä koko päivä. Ruoka kun valmistetaan alusta asti itse. Riisi puhdistetaan laittamalla riisi isoon punottuun lautaseen, jota heitetään omalla taktiikalla jonka kautta riisistä erottuu hyvä ja huono. Tämän jälkeen riisi pestään, ja on valmis keitettäväksi. Kookospähkinä rikotaan ja siitä karsitaan hiutaleet irti hassun näköisen vempaimen avulla. Hiutaleet liuotetaan vedessä ja siivilän avulla niistä puristetaan kookosmaitoa, jossa ugali ja riisi keitetään. Omaa herkkuani on chapati, jota täällä päin syödään aamiaiseksi. Chapatiin menee kuitenkin myös oma aikansa, joten jos aamupalaksi sitä onnistumme saamaan se tarkoittaa sitä, että sisäkön tarvitsee herätä vieläkin aikaisemmin.

Työt aloitimme kahden ensimmäisen viikon ajan toimistossa, koska koulut olivat lomalla. Viime viikolla aloitimme opetuksen kouluissa. Tulemme opettamaan kolmessa eri koulussa. Maanantaina ja tiistaina Mtwarassa, ja keskiviikkoisin Mikindanissa. Ensimmäiselle tunnille mennessä ei oikein tiennyt mitä tuleman pitää, mutta hyvin se kuitenkin loppu viimein sujui. Ensimmäiselle tunnilla oppilaita oli 66. Mukanamme tunnilla oli myös Chigogolo, joka käänsi kaikki pelien säännöt swahiliksi ja piti ryhmää järjestyksessä. Saimme viereemme myös suuren joukon katsojia. Tiistaina saimmekin opetettavaksi hieman pienempiä, 2-luokkalaisia ja esikoulu luokan. Katsojia oli tietenkin vähintään saman verran kuin opetettavia. Mikindaniin menemme daladalalla, joka on paikallinen pikkubussi. Edellisellä viikolla odotimme bussia yli puoli tuntia, mutta tällä viikolla saimme bussin hetken odotettuamme. Busseilla ei ole aikatauluja, vaan ne lähtevät silloin kun se on täynnä. Tämä tarkoittaa sitä, että meille ei ole enää bussissa istumapaikkaa, koska hyppäämme kyytiin tiemme päästä. Vielä silloinkin, kun tilaa ei ole meidän mielestä enää jäljellä, kaartaa bussi tien viereen ja kaksi uutta päätä änkeää vielä sisään. Brianin on myös vaikeata seisoa pikkubussissa, koska joutuu olemaan koko matkan kumarassa. Onneksi ikkunat ovat auki, joten bussin liikkuessa saa raitista ilmaa. Takaisin tullessa lähdemmekin ensimmäiseltä pysäkiltä, joten saamme istumapaikat. Mikindanin koulusta opetimme 4-luokkalaisia, joita oli taas yli 60. Tällä kertaa emme saaneet kuitenkaan niin paljon katsojia kuin toisissa kouluissa, koska opetamme jalkapallokentällä, joka on pienen matkan päässä koulusta.

Olemme saaneet huomata, että ajalla on täällä päin hieman eri merkitys. Itselle Italiassa oleskelu opetti onneksi tuplaamaan arvioidut ajat, mutta täällä se voi tarkoittaa myös triplaamista. Esimerkiksi perheemme isä työskentelee lakimiehenä, ja työpäivä virallisesti alkaa 7.30. En tiedä minä aamuna hän todella on ollut siihen aikaan töissä. Ensimmäisellä viikolla hän taisi lähteä joku aamu 9:30 kotoa töihin...Tunnin pari myöhästyminen voidaan aina selittää. Sinä aamuna myöhässä ollessaan isä naureskeli, että hän sanoo että hänellä on erittäin tärkeitä kansainvälisiä vieraita, joita ei voinut jättää yksin. Kelpaisikohan tämä Suomessa selitykseksi, jos ensi vuonna ilmestyisin pari tuntia myöhässä töihin?!?! :)

Olemme myös aloittaneet swahilin kielen oppitunnit. Opettajana toimii nainen, joka opettaa opettajien koulussa swahilia ja englantia. Ensimmäinen oppitunti oli omasta mielestäni varsin mielenkiintoinen ja hyvin erilainen verrattuna siihen mihin on Suomessa tottunut. Mukanamme meillä oli vain kynät ja paperia. Ajatellen, että opettajamme oli englannin kielen opettaja hänen englantinsa oli melko kangertelevaa. Saimme kuitenkin suurimpaan osaan kysymyksiämme vastauksen. Pari ensimmäistä viikkoa kävimme tunneilla joka päivä, mutta nyt olemme käyneet kerran pari viikossa. Vielä on paljon opittavaa, ja tuntuu mahdottomalta seurata ihmisten nopeaa keskustelua.

Huomenna olemme lähdössä tapaamaan Dar es Saleemiin Ari Koivua, joka kävi myös Mtwarassa muutaman päivän visiitillä. Osallistumme siellä olessamme myös Nordic Sports Tournament- kilpailuun, joka pohjoismaiden välinen leikkimielinen urheilukilpailu. Ehkä tällä kertaa näemme myös enemmän kaupunkia, joka ensivaikutelmaltaan oli erittäin hektinen ja sekava. Alku suunnitelmiin kuului, että olisimme menneet bussilla joka kestää noin 12 tuntia, ellei matkalla tapahdu mitään ihmeellistä - rengas rikoista ynnä muusta matkan kesto luonnollisesti kuitenkin pitkittyy. Loppujen lopuksi päätimme vielä matkustaa alle tunnin lentokoneella mennen tullen. Bussi matkat saa vielä odottaa.

Ensimmäinen koulupäivä

06.10.2006

Tällä viikolla aloitimme opetuksen kouluissa. Tulemme opettamaan kolmessa eri koulussa. Maanantaina ja tiistaina Mtwarassa, ja keskiviikkoisin Mikindanissa. Ensimmäiselle tunnille mennessä ei oikein tiennyt mitä tuleman pitää, mutta hyvin se kuitenkin loppu viimein sujui. Ensimmäinen luokkamme oli 6 luokkat ja oppilaita oli 66. Mukanamme tunnilla oli myös Chigogolo, joka käänsi kaikki pelien säännöt swahiliksi ja piti ryhmää järjestyksessä. Saimme viereemme myös suuren joukon katsojia. Tiistaina saimmekin opetettavaksi hieman pienempiä, 2 luokkalaisia ja esikoulu luokan. Katsojia oli tietenkin vähintään saman verran kuin opetettavia.

Mikindaniin menemme daladala, joka on paikallinen pikkubussi. Edellisellä viikolla odotimme bussia yli puoli tuntia, mutta tällä viikolla saimme bussin hetken odotettuamme. Busseilla ei ole aikatauluja, vaan ne lähtevät silloin kun se on täynnä. Tämä tarkoittaa sitä, että meille ei ole enää busissa istumapaikkaa, koska hyppäämme kyytiin tiemme päästä. Vielä silloinkin, kun tilaa ei ole meidän mielestä enää jäljellä yhtään kaartaa bussi tien viereen ja kaksi uutta päätä änkeää vielä sisään. Onneksi ikkunat ovat auki, joten bussin liikkuessa saa raitista ilmaa. Takaisin tullessa lähdemmekin linja-autoasemalta, joten saamme istumapaikat. Mikindanin koulusta opetimme 4 luokkalaisia, joita oli taas yli 60. Tällä kertaa emme saaneet kuitenkaan niin paljon katsojia kuin toisissa kouluissa, koska opetamme jalkapallokentällä, joka on pienen matkan päässä koulusta.

Tämän ja viime viikon olemme saaneet tutustua sähkökatkoksiin, jotka saattavat kestää päiviä. Tällä hetkellä kodissamme ei ole ollut sähköä neljään päivään. Perheellämme on onneksi vettä varatankissa, mutta viime viikolla tämäkin vesi ehti loppumaan, koska sähkö oli poissa kuutisen päivää ja tankkia ei saatu välillä pumpattua täyteen. Pimeän tulessa kuuden aikoihin tarkoittaa siis sitä, että olemme oppineet myös hieman erilaisen unirytmin. Aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös.

Viime viikonloppuna olimme järjestämässä jalkapalloturnausta Mikindanissa. Jalkapallo-otteluita katsomaan oli kerääntynyt varmasti suurinosa kylän lapsista. Oli mukavaa nähdä lapsien kannustavan omaa joukkuettaan tanssimalla ja laulamalla ympäri kenttää. Maalin tullessa kaikki lapset juoksivat kentälle juhlimaan maalia. Yhtä nopeasti he myös poistuvat kentältä pelin jatkuessa.

Arkeen täällä on ruvennut jo tottumaan, kieltä ei tosin vielä oikein ymmärrä. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, ja pyöräillessä saa vähän väliä kuulla tervehdyksiä ja kysymyksiä miten menee. Suomeen takaisin tulessa pitää varmasti hetken aikaa keskittyä, että jokaiselle vastaantulijalle ei tule hymyillä ja kysyä mitä kuuluu!